Kuten blogin nimikin jo kertoo, on minun tarkoitukseni esitellä teille omaa pienellä budjetilla somistettua kotiani. Sana "köyhää" tarkoittaa kuitenkin myös itse sisältöä. Nimittäin jonkun mielestä kirpparilöydökseni sekä muut halvat ja jopa ilmaiset sisustusideani eivät ole kovinkaan silmää hiveleviä tai idearikkaita. Tällaisista mielipiteistä en pahastu, sillä teen kodistani juuri sellaisen kuin itse haluan. En seuraa alan lehtiä sen kummemmin enkä hurahda kauden väreihin. Ehkä joku ihastuu Simpsonit-julisteeseeni, varmaankaan joku ei.
 |
| Edward Hopperia Simpsoneiden tapaan. |
Sininen on aina ollut ehdoton lempivärini - sininen eli myös lähestulkoon kaikki sen sävytkin. Jo jonkin aikaa olen ollut suorastaan rakastunut turkoosiin, ja se näkyy myös pukeutumisessani. Pelästyin eräs päivä, kun peilistä minua tuijotti yksi iso turkoosi pallo takkia, kenkiä, laukkua, kaulahuivia sekä mekkoa myöden. Sillä hetkellä päätin hieman himmata innostustani, ettei lähikaupassa minua leimattaisi "siksi turkoosimöröksi". Sisustuksessa en kuitenkaan ole hirveästi toppuutellut innostustani taivaan väreihin, vaan kämpästä löytyy niin sinisen sävyistä verhoa, tv-pöytää, kaappia, tyynyä, lamppua, yöpöytää, kukkaruukkua, jakkaraa, kenkäkaappia ja jopa pyykkikoria.
 |
| Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen... |
Niin kuin jokainen meistä pyrin haalimaan ympärilleni vain itseäni ja kumppaniani miellyttävää tavaraa. Mitä ne tällaiset esineet sitten ovat, siihen en osaa suoraan vastata. Jotakin sinisävyistä? Hah! Yleensä en etsi mitään, vaan tavarat vain ikään kuin tulevat vastaan ja bongaan heti joukosta ne kiehtovimmat yksilöt. Sama juttu muuten vaatekaupassa: Minua ei tarvitse odottaa tunteja, vaan kävelen vain ronskisti valikoiman lävitse sen kummemmin sitä selailematta. Pysähdyn vain jos silmäni huomaavat jotakin sykähdyttävää.
Tällaisessa rakkautta ensisilmäyksellä -ostotavassa on tietenkin omat huonot puolensa. Kuinka monta ihanaa vaatetta minulta onkaan jäänyt piiloon, kun olen vain luottanut nopean naisen taktiikkaani? Entä uskallanko ollenkaan haastaa itseäni sisustuksen suhteen, kun en anna vierastamilleni esineille edes mahdollisuutta? Olisiko minusta koskaan sisustamaan kenenkään toisen asuntoa, kun olen niin orjautunut tapoihini ja mieltymyksiini? No onneksi minusta ei kyllä koskaan taida sisustussuunnittelijaa tullakaan.
 |
| Tämä kirahvi vahvistaa säännön: Mietin sen hankkimista kauan, kun tuli nettikirpputorilla vastaan. En siis kokenut otusta omakseni heti ensinäkemältä. |
Näin skandinaavisen selkeyden ja jopa tietynlaisen valkoisen kliinisyyden aikakautena minun täytyy mainita yksi erityispiirre sisustustyylissäni. Useinhan alan tv-ohjelmissa haetaan kodille selkeää ilmettä ilman turhia elementtejä. Pöydällä saattaa olla yksi lamppu, ei muuta. Jotenkin mieleeni on jäänyt sanonta "clutter-free space" eli vapaasti suomennettuna sotkuton tila, josta kaikki ylimääräinen tavara on karsittu pois. Itse taas juurikin rakastan erityisesti pikkuesineitä, jotka joku joku toinen saattaisi helposti luokitella turhaksi roinaksi. Niitä olen ripotellut myös kotiini, sillä ne ovat osa identiteettiäni, muistoja elämäni varrelta, ja haluan, että ne ovat läsnä myös arjessani. Liiallinen selkeys ärsyttää minua, myös liiallinen valkoisuus. Kodin täytyy olla elämännäköinen, ei vain jokin kylmä ja persoonaton esittelytila.
 |
| Joillekin roskaa, minulle aarteita. |
 |
| Ja robottikokoelmastani en luovu, vaikka kolmekymmentä juuri täytinkin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti